Ilosaarirockissa kaikkien aikojen ennätys – 67 000 festarikävijää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Joensuun Ilosaarirockin Laulurinteellä juhlii sunnuntaina helteisessä kesäsäässä 24.000 ihmistä. Festivaalin koko kävijämääräksi tuli lopulta 67.000, joka on koko festivaalin historian kävijäennätys. Edellinen ennätys 55.000 ihmistä oli vuodelta 2013.

– Laulurinteellä on aivan upea tunnelma tällä hetkellä. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja alue on täynnä hymyileviä ihmisiä. Voi vain kuvitella millainen yhteislaulu syntyy, kun Ultra Bra astuu lavalle, ilakoi Ilosaarirockin vastaava tuottaja Petri Varis.

Viranomaisten mukaan Ilosaarirock on sujunut ennätysyleisöstä huolimatta rauhallisesti. Itä-Suomen poliisi antoikin hämmästelevän lausunnon, jonka mukaan ”kuin koko kaupunki olisi pysähtynyt”, sillä viikonloppu on ollut koko kesän rauhallisin rikosten suhteen Pohjois-Karjalassa. Myös pelastuslaitoksen viikonloppu on sujunut ennätyksellisen rauhallisesti.