Airbnb vuokraa yksityistä paratiisisaarta – vain 438 euroa yöltä

Matkailu · Tim Isokivi

Ikioman yksityissaaren omistaminen on mahdollista vain harvojen kukkaroille, mutta nyt sellainen on mahdollista myös vuokrata. Kaiken lisäksi Karibialla sijaitsevan saaren vuokraaminen on yllättävänkin edullista.

Airbnb-majoituspalveluun on asetettu vuokralle Belizen Placenciassa sijaitseva pieni Bird Island -saari. Sen vuokrahinta on 438 euroa, sisältäen venematkan mantereelta paikan päälle. Saarella sijaitsevaan mökkiin mahtuu kerralla majoittumaan neljä henkeä.

Saarella sijaitsevasta mökistä löytyy muu muassa hyvin varustettu keittiö, grilli, kalastus- ja sukellustarvikkeita, Wi-Fi ja puhelin. Saarta ympäröivässä kirkkaassa vedessä voi kohteen tietojen mukaan esimerkiksi uida, kajakoida ja sukeltaa.

Kohteen edullisen hinnan ansiosta Bird Islandilla on runsaasti kysyntää. Saari onkin varattu pitkälle vuoteen 2019 saakka. Kysyntä tulee todennäköisesti vain lisääntymään sitä myöten, kun tieto kohteesta leviää verkossa.

 

☑️: vacation on a private island with your best friends #bucketlist 😆😎🏖️

Henkilön Diana (@diana_dang) jakama julkaisu

#wfi #workingfromisland

Henkilön David Simmer (@simmerer) jakama julkaisu

We are going to fly south for the winter. Where's your winter retreat? 🌴

Henkilön Nicole Andrews Swim Collection (@nicoleandrewsswim) jakama julkaisu