Suomalaiset Pohjoismaiden aktiivisimpia TV-sisältöjen striimaajia

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Perinteisen television suosio on ollut jo vuosien ajan laskusuunnassa erityisesti nuorempien keskuudessa, mutta televisiosisältöjen kysyntä on edelleen korkealla. Perinteinen televisio löytyy yhä valtaosasta kodeista, mutta ohjelmien katselu on varsinkin Suomessa siirtymässä verkkoon.

Tutkimusyhtiö YouGov kysyi Samsungin toimeksiannosta 4.000 pohjoismaalaiselta ja tuhannelta suomalaiselta miten he katsovat televisiota. Kyselytutkimus osoitti, että suomalaiset ovat Pohjoismaiden aktiivisimpia suoratoistopalvelujen käyttäjiä.

Peräti 86 prosenttia suomalaisista on käyttänyt televisio-ohjelmien, elokuvien tai videoiden suoratoistopalveluita. Määrä kasvoi kahdessa vuodessa viidellä prosenttiyksiköllä. Vastaava luku on Ruotsissa 79 prosenttia. Kyselyyn vastanneista 25 prosenttia kertoi suosivansa suoratoistosisältöä, ja ikäluokassa 15-34-vuotiaat lukema oli jo 48 prosenttia. Suoratoistosisällöistä katsotaan televisiolaitteilla 39 prosenttia.

Kuusi kymmenestä kyselyyn vastanneesta suomalaisesta kertoo katsovansa selvästi vähemmän televisiosisältöjä kesäkuukausina. 63 prosenttia suomalaisista kertoi, että kesäiltojen auringonvalo vaikuttaa katselukokemukseen kielteisesti.