Tähän ei moni pysty – mies maalasi muotokuvansa peilin kautta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Nykyaikana on helppo ikuistaa omakuva selfien avulla. Renessanssin aikaan taiteilijat tekivät omakuviaan lähinnä peilien yleistyttyä. Muotokuva oli tällöin piirretty tai maalattu, kun nykyään otetaan valokuvia tai videoita.

Harva taiteilija kuitenkaan loi edes entisaikaan omakuvaansa peilin kautta maalaten. Ewan McClure on toteuttanut omakuvansa öljyväreillä ja ikuistanut työprosessin time-lapse -videolle. Hän käytti maalausprojektissa kaksisuuntaista peiliä ja onnistui hämmästyttävän hyvin.

– On kinkkistä käyttää sivellintä peilin kautta, mutta lopputulos on tehty rennolla otteella siedettävän tarkaksi, hän myöntää videon kuvaustekstissä.