Miehellä uskomaton tuuri – 12 kananmunassa tuplakeltuaiset!

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

On erittäin harvinaista, että kaupan hyllyltä ostetun kananmunan sisältä paljastuu kaksi keltuaista. Eräälle yhdysvaltalaiselle miehelle kävi kuitenkin juuri näin – eikä tuplakeltuaista löytynyt ainostaan yhdestä munasta.

Youtube-käyttäjä Mark J oli ostanut Sauder’s-yhtiön 12 kananmunan pakkauksen ruokakaupasta. Hän väittää löytäneensä pakkauksen jokaisesta kananmunasta kaksi keltuaista, ja todistaa sen julkaisemallaan videolla.

Mark oli ehtinyt rikkoa jo viisi kananmunaa ennen videon kuvaamista. Tuplakeltuainen löytyy kuitenkin myös kaikista seitsemästä jäljelle jääneestä munasta.

Mashbable-sivuston mukaan kaksoiskeltuaisen löytyminen kaupasta ostetusta kananmunasta on noin yksi tuhannesta. Peräti kahdentoista tuplakeltuaisen löytyminen samasta kananmunapaketista on siis joko uskomatonta tuuria, tai sitten Sauder’sin kanalassa tapahtuu jotain todella erikoista.