Rattijuoppo varasti kaksi sähköpylvästä – kuljetti pienen auton katolla

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Hollantilaisen Lalystadin poliisi on julkaissut Facebookissa kuvan, jota on vaikea uskoa todeksi. Kuvassa on pieni, kaksiovinen Renault-merkkinen henkilöauto, jonka katolle on lastattu kaksi sähkötolppaa. Sähköpylväät oli varastettu.

Sen lisäksi, että varas oli kuljettanut sähköpylväitä vaarallisesti henkilöauton katolla ainoastaan yhden kiinnitysliinan varassa, oli hän myös ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Ajoneuvo oli katsastamaton, eikä miehellä ollut voimassa olevaa ajokorttia. Pian poliiseille myös selvisi, että samainen mies oli käynyt tankkaamassa henkilöautoaan, mutta jättänyt polttoaineet maksamatta.

Humalainen sähkötolppavaras pidätettiin. Kuljettaja ei tehnyt yhteistyötä virkavallan kanssa pidätystilanteessa. Poliisin Facebook-päivityksen mukaan miestä odottaa mojovat sakot ja korkein mahdollinen rangaistus.

Tegen de lamp gelopen…Vanmorgen rond 10:00 uur kreeg de politie melding over een personenauto die met twee enorme…

Publié par Politie Lelystad sur mardi 1 août 2017