Autoilevan kissaihmisen unelma – kissalle riippukeinu ikkunaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lemmikeille on viime vuosina tullut jatkuvalla syötöllä uudenlaisia tuotteita, sillä ihmiset ovat ryhtyneet panostamaan lemmikkeihinsä merkittävästi aikaisempaa enemmän rahaa. Esimerkiksi kissaihmisille on tarjolla monenlaisia tuotteita, joista tuorein lienee yksi erikoisimmista ja samalla kätevimmistä.

Kyseessä on nimittäin kissojen riippukeinu autoon. Enää kissan ei tarvitse istuskella lattialla tai penkin nurkassa, vaan se voi nauttia auringonpaisteesta ja koko ajan vaihtuvista maisemista kunniapaikalla. Suomessa kissaa ei tosin kannata sijoittaa etuosan sivuikkunoihin.

Riippukeinun käyttöä ei ole rajoitettu autoon, sillä alunperin sen oli määrä toimia kissan petinä kodin ikkunaan kiinnitettynä. Luonnollisesti vastuullinen kissaihminen asettaa kissan kuljetushäkkiin autoilun ajaksi. Kissan riippukeinun hinnat ovat Yhdysvalloissa ostopaikasta riippuen 35 – 80 dollaria.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.

Uusimmat