HIM-yhtye lopettaa – hautajaiset järjestetään Tavastialla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen kansainvälisesti menestyneimmän rock-yhtyeen HIMin viimeinen livekeikka nähdään Helldone-festivaaleilla Helsingin Tavastia-klubilla uudenvuodenaattona 31. joulukuuta. HIM on juhlistanut vuoden vaihtumista esiintymällä loppuunmyydyllä Tavastialla jo 16 kertaa aiemmin.

– Hautaamme HIMin sydämen Urho Kekkosen kadulle, sinne on paras päättää orkesterin maallinen taivallus, vokalisti Ville Valo summaa.

Yhtyeen jäähyväiskiertue lähtee liikkeelle 23. lokakuuta Pohjois-Amerikasta. Kiertue käsittää 14 maata ja useat keikoista ovat jo loppuunmyytyjä. Valon luotsaaman kokoonpanon 26-vuotinen ura on ollut täynnä merkittäviä saavutuksia. Bändi on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja neljä kokoelmalevyä, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta.

HIM on tehnyt suomalaista musiikkihistoriaa olemalla ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa suomalaisyhtye, jonka albumi on ylittänyt Pohjois-Amerikassa kultarajan. Kotimaassa ja ulkomailla useilla kulta- ja platinalevyillä palkittu yhtye tunnetaan lukuisista listaykkösistä ja radiohiteistä, kuten Join Me In Death, Wicked Game, Right Here In My Arms, Rip Out The Wings Of A Butterfly ja The Funeral Of Hearts.