The Weeknd haluaa lapsia Selena Gomezin kanssa – tilauksessa pieni tyttö

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Selena Gomezin ja The Weekndin suhde on kestänyt yli puoli vuotta. Pariskunta suunnittelee aktiivisesti tulevaisuutta keskenään ja he ovat ehtineet jo keskustella perheenlisäyksestä. The Weeknd ei malta odottaa lasten saamista.

HollywoodLifen mukaan 27-vuotias The Weeknd on valmis isäksi. Hän haluaisi pienen Selena Gomezin näköisen tyttölapsen kotiinsa hääräämään. Lasten saaminen on miehen mukaan jo muutaman vuoden päässä.

Heinäkuussa Helsingin Kaisaniemessä esiintynyt The Weeknd on oikealta nimeltään Abel Makkonen Tesfaye. Etiopialaiset juuret omaava kanadalaismuusikko on julkaissut neljä albumia. Hän seurusteli ennen Selena Gomezia malli Bella Hadidin kanssa.

Uusimmat