Maailman kaunein kosintakuva – henkeäsalpaavan upea tilanne

Lux Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Kosinta on tilanne, jota monet miehistä suunnittelevat pitkään ja jonka yhä useammat haluavat olevan ikimuistoinen muutenkin kuin varsinaisen kosinnan osalta. Viime keväänä Dale Sharpe päätti kosia tyttöystäväänsä, kun he olivat matkustaneet Norjan Lofooteille henkeäsalpaavan upeisiin maisemiin.

Valokuvaajana DK Photographyssä toimiva Dale Sharpe katsoi tilaisuutensa tulleen, kun hän huomasi revontulien valaisevan upean vuoristomaiseman, joten hän viritti kameransa ja polvistui tyttöystävänsä Karlie Russellin eteen. Tavallisesta selfie-poseerauskuvasta tulikin ikimuistoinen kihlauskuva, joka parhaillaan ihastuttaa ympäri maailmaa. Alunperin kosinta oli määrä suorittaa Islannissa, mutta suunnitelma ei silloin onnistunut.

Tyttöystävänsä taakse Sharpe viritti valaisimen, jotta pariskunnan tärkeä hetki näkyisi kuvassa täydellisesti. Daily Mail Australian mukaan pariskunta on nähnyt revontulia jo 30 kertaa, ja ne ovat heidän intohimonsa. Oli siis luonnollinen valinta suorittaa myös kosinta revontulien alla.

Uusimmat