Violetti kynsilakka leviää julkkisten keskuudessa – taustalla tärkeä syy

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime päivinä varsinkin Yhdysvalloissa monet julkkikset ovat maalanneet yhden tai useamman kyntensä violetiksi, ja monet ovat ihmetelleet mistä ilmiössä on kyse. Nyt on paljastunut, että kyse on kampanjasta, jonka on määrä nostaa perheväkivaltaa enemmän julkiseen keskusteluun.

#PutTheNailinIt-hashtagilla leviävässä kampanjassa on ollut tähän saakka lähinnä b-luokan julkkistähtiä, mutta päivä päivältä siihen osallistuu nimekkäämpiä julkkiksia esimerkiksi urheilun ja viihteen saralta.

Kampanja korostaa, että perheväkivallan ympäriltä täytyy poistaa vaikenemisen kulttuuri ja asiasta täytyy voida käydä julkista keskustelua aikaisempaa laajemmin. Yksi kampanjassa mukana olevista on Jana Kramer, joka päätti taannoin kertoa omista ikävistä kokemuksistaan julkisesti Instagramissa.