Paljujen yöhön odotetaan 100 paljua – ennätystenkirjassa ei ollut sopivaa sarjaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pirkanmaalla Toijalan satamassa järjestetään 26. elokuuta uusi kesätapahtuma Paljujen yö, jonka järjestäjänä toimii Akaan Nuorkauppakamari. Tavoitteena on kerätä mukaan 100 paljua kylpijöineen. Ilotulitukseen huipentuvassa illassa paljukansaa viihdyttävät esimerkiksi Idé ja Martti Servo & Napander.

– Paljujen yö on uniikki tapahtuma, jolle haettiin jopa Guinnessin ennätystä yhtäaikaisen paljukylpemisen henkilömäärässä. Irlantilaisilla ei kuitenkaan ollut tarjota ennätysyritykselle sopivaa sarjaa, tapahtuman järjestäjät kertovat.

Edullisempiin paljupaikkoihin tuodaan oma tai vuokrapalju mukana, ja niin sanotut avaimet käteen -tyyliset VIP-paljut on jo lähes loppuunmyyty. Omaa paljua ei kuitenkaan tarvitse omistaa tai edes vuokrata, sillä myynnissä on yksittäisiä lippuja mies- ja naispaljuihin.

Lisäksi myynnissä on varsinkin sinkuille sopivia lippuja unisex-paljuihin. Sinkut voivat kertoa toiveita sopivista seuralaisista. Mukana kylpemässä ovat muun muassa Suomen tunnetuin kyläkauppias Sampo Kaulanen ja hänen Minttu-vaimonsa.