Koulupojat piiloutuivat yöksi kauppaan – järjestivät alkoholinhuuruiset bileet

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Skotlantilaiset koulupojat piiloutuivat East Kilbridessa sijaitsevan Sainsbury’s -kaupan hyllyjen taakse ennen kuin liike meni kiinni. He viettivät seuraavat neljä tuntia kaupassa herkkuja syöden ja alkoholia juoden. Yövartija löysi humalaiset ja kylläiset pojat aamukahdelta.

Sainsbury’sissa yötään viettäneet 12- ja 13-vuotiaat pojat olivat syöneet ja juoneet hyllyiltä tavaraa yhteensä 330 euron arvosta neljän tunnin aikana. Lisäksi kaupasta oli kadonnut kamera ja kaksi muistikorttia. Poliisi vei pojat takaisin vanhempiensa luokse.

Poliisi on käynnistänyt tutkimukset poikien yöseikkailua varten. Kaupasta on tiedotettu, että kaupassa ei käy vartijoita heti sulkemisajan jälkeen. Asiasta uutisoi Daily Record.