Mies kyllästyi liikenneruuhkiin – ui nykyisin työmatkansa

Fitness Koti & Asuminen Ohhoh! · Tim Isokivi

Liikenneruuhkat ovat monissa suurkaupungeissa omaa luokkaansa, matkustipa sitten omalla autolla, pyörällä tai julkisilla liikennevälineillä. Eräs Münchenissa asuva mies keksi ongelmaan omaperäisen ratkaisun.

40-vuotias Benjamin David on alkanut suorittamaan työmatkansa uimalla. Hän ui joka aamu kahden kilometrin matkan paikallisessa Isar-joessa, säästäen huomattavasti aikaa muihin matkustuskeinoihin verrattuna.

David kuljettaa kannettavaa tietokonettaan, puhelintaan pukuaan ja kenkiään vedenpitävässä kassissa. Se toimii myös kellukkeena, mikäli hän haluaa pitää hieman taukoa uimisesta. Virran ollessa voimakkaimmillaan työmatka sujuu noin 12 minuutissa.

David kertoo CBC-sivustolle Isar-joen veden olevan puhtaampaa kuin miltä se näyttää. Jokea ja sen lähiseutua on viime vuosien aikana puhdistettu ja restauroitu. Miehen mukaan monet muutkin Münchenin asukkaista ovat ottaneet oppia Davidin tavasta matkustaa työmatka.

– Monet muuten stressaavalta vaikuttavat asiat voivat muuttua rauhoittaviksi, jos vain suhtaudut niihin oikealla tavalla. Minun ei enää tarvitse edes käydä suihkussa aamulla, joten ehdin viettämään lasten kanssa 10-20 minuuttia enemmän, mies paljastaa.

Uusimmat