Naisen uskomaton suoritus! Pyörittää 180 hulavannetta samaan aikaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hulavanteet nousivat muotiin 50-luvulla, ja lelun innoittamana on tehty jopa suomalainen vanteelle omistettu kappale Lannevannelaulu. Marawa-niminen nainen on esitellyt hulavanteen pyörittämistaitojaan nettiin julkaistulla videolla.

Marawa-niminen nainen rikkoi taannoin oman ennätyksensä pyörittäen lantiollaan samanaikaisesti 180 hulavannetta. Naisen suoritus kuvattiin Los Angelesissa Griffith Parkin observatoriossa. Hän sai suorituksellaan nimensä Guinnessin ennätystenkirjaan.

Hulavannetta voi pyörittää lantion lisäksi käden, jalan tai esimerkiksi kaulan ympärillä. Nykyisin hulavanteet on valmistettu muovista, mutta ensimmäiset lelut olivat pajusta tai rottingista tehtyjä. Hulavanteita on pyöritetty jo antiikin Kreikassa.

Uusimmat