Näin pukeudut häihin – 5 vinkkiä tyylikkääseen juhlimiseen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Häät ovat vanha ja perinteinen rakkauden juhla, joiden viettämiseen on muodostunut jo tietynlainen kaava. Hääpari ja varsinkin morsian on koko juhlan keskipisteenä asunsa puolesta, mutta silti moni vieras saattaa miettiä päänsä puhki yrittäessään keksiä itselleen asua häihin.

Purewow-sivusto julkaisi nyt viisi ohjenuoraa, jotka toimivat hyvänä apuna naisille, jotka yrittävät keksiä itselleen sopivan asun häihin.

1. Ei valkoista

Valkoisella hääpuvulla morsian erottuu muusta juhlaväestä. Tämä sääntö on vanha, mutta ellei toisin ole mainittu, valkoista asua ei ole soveliasta laittaa häihin.

2. Älä laita uusia korkokenkiä

Täysin käyttämättömien korkokenkien laittaminen jalkaan häihin on yleensä suuri riski. Moni voi kuvitella istuvansa pöydän ääressä suurimman osan ajasta häävieraana ollessaan, mutta totuus on kuitenkin toinen. Häät kestävät koko päivän ja päivään kuuluu yleensä kävelemistä kirkkoon, juhlapaikalla liikkumista pöytäseurueesta toiseen ja yöllä myös tanssimista. Jos kuitenkin haluaa laittaa uudet korkokengät jalkaan, tulee muistaa ottaa iltaa varten vaihtokengät.

3. Liian paljastava asu

Häihin kannattaa valita asu, joka ei ole liian huomiota herättävä sen vuoksi, että se paljastaa liikaa. Seksikäs mekko on häissä sallittu, mutta esimerkiksi pikkuhousujen vilahtaminen liian lyhyen hameen alta aina istuutuessa ei ole soveliasta häihin.

4. Pukukoodi

Muista tarkistaa pukukoodi. Mikäli kutsusta löytyy maininta erillisestä pukukoodista, noudata sitä.

5. Kilisevät korut

Seremonian ja hääjuhlan aikana on monia tilanteita, joissa ihmisten tulee olla hiljaa. Kovaäänisesti kilahtelevat korut voivat saada vieraalle epämukavan olon hiljaisten hetkien aikana.