Kanye Westin vakuutusyhtiö ampuu kovilla: ”Sopimusrikkomukset kumoavat miljoonakorvaukset!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Räppäri Kanye West on haastanut vakuutusyhtiönsä, Lloyd’s of Londonin, oikeuteen. Vakuutusyhtiö ei ole korvannut artistin viime vuoden hermoromahduksesta aiheutuneita konserttien peruuntumiskuluja. Summa on 30 miljoonaa dollaria. Vakuutusyhtiö on antanut vastineensa.

Lloyd’s of Londonin vakuutussopimuksessa lukee, että mikäli vakuutuksenottaja käyttää laittomia huumausaineita, hänelle määrättyjä reseptilääkkeitä väärin tai nauttii runsaasti alkoholia, voidaan hakijan korvausvaade hylätä. Sopimuksessa on myös kohta, jossa peräänkuulutetaan vakuutuksen ottajan vastuuta huolehtia itsestään ja käyttäytyä asianmukaisesti, jotta vakuutus olisi voimassa, RadarOnline raportoi.

Vakuutusyhtiö on myös pyytänyt Kanye Westin potilaskertomuksia ja muita dokumentteja lisäselvityksiä varten. Yhtiö painottaa, että Kanye Westin jo tiedossa olevissa potilaskertomuksissa on todisteita merkittävistä sopimusrikkomuksista ja laiminlyönneistä, joiden perusteella korvaukset voidaan hylätä. Lisäksi artisti on kieltäytynyt yhteistyöstä, mikä on yksi vakuutusyhtiön ja vakuutuksenottajan välisistä velvoitteista. Kanye Westin yritys on pimittänyt ja viivästyttänyt vakuutusyhtiön toteuttamia tutkimuksia korvausten käsittelyn suhteen.

Kanye West toimitettiin viime vuoden marraskuussa psykiatriseen hoitoon arvaamattoman käytöksen takia. Mies oli virallisen tiedotteen mukaan kärsinyt uupumuksesta ja univaikeuksista sekä liiallisesta stressistä. Oman vaatemallistonsa suunnitellut kahden lapsen isä peruutti hieman ennen hermoromahdustaan suuren konserttikiertueen terveydellisten ongelmien vuoksi. Vakuutusyhtiö uskoo, että ongelmien osasyynä ovat päihteet.