Ahdistaako töihin palaaminen lomalta? Näin sen voi minimoida

Koti & Asuminen Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Työperäinen stressi on toiseksi suurin työterveysongelma tuki- ja liikuntaelinsairauksien jälkeen. Stressi lievittyy yleensä levolla ja vapaa-ajalla, mutta tutkijoiden mukaan myös osa lomailijoista alkaa potemaan ahdistusta heti töihin palattuaan.

Moni suomalainen lähtee ulkomaanmatkalle viettämään kesälomaansa. Kun mojiton juominen palmun alla vaihtuukin harmaaksi arjeksi, todellisuus voi iskeä vasten kasvoja yllättävän kovalla voimalla. Lääkäri Josh Klapow kertoi Huffington Post -sivustolle, että moni lomailija kokee ahdistuksen ja jopa masennuksen oireita palatessaan lomalta töihin.

Loman tarkoitus on ladata akkuja ja poistaa stressiä, että työnteko alkaisi uudelleen maistua kun loma loppuu. Lomalla on kuitenkin moniin ihmisiin täysin toisenlainen vaikutus. Tämä johtuu Klapowin mukaan siitä, että lomalle lähtemistä ja sieltä palaamista ei ole suunniteltu tarpeeksi.

Monien kohdalla ahdistuksen syitä ovat olleet kotona odottava sotku, velvollisuudet ja tekemättömät työt. Tämän vuoksi ennen lomaa työasiat kannattaisi järjestää niin, että työpöydälle ei jää kiireellisiä ja hoitamattomia asioita odottamaan sitä päivää, kun henkilö palaa töihin. Myös koti kannattaa puhdistaa ennen loman alkamista, että lomalta palaaminen sujuu kivuttomammin.

Varsinkin ulkomaanmatkojen jälkeen ihmisten tulisi varata itselleen vielä muutama lomapäivä, jonka he pystyvät viettämään kotonaan matkalta palattuaan. Tänä aikana he voivat asettua kotiin, pestä lomapyykit ja viettää vielä rentoa aikaa kotonaan oman perheensä kanssa ennen kuin normaali arki alkaa uudelleen rullaamaan.