Klitoriskiihotin tuo maustetta makuuhuoneeseen – pysyy paikoillaan seksin aikana

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Noin 70 prosenttia naisista saa orgasmin ainoastaan klitorikseen kohdistuvan stimulaation avulla. Markkinoilla on runsaasti klitoriksen kiihottamiseen tarkoitettuja vibraattoreja ja seksivälineitä. Nyt esittelemme sensaatiotuotteen nimeltä Eva.

Eva on vibraattori, jota naiset voivat käyttää seksin aikana klitoriksen stimuloimiseen. Pieni laite pysyy paikoillaan häpyhuulten alle pujotettavien ulokkeiden avulla. Eva ei häiritse varsinaista yhdyntää – päinvastoin, sen avulla voi saavuttaa rakastelemiseen uudenlaisen aspektin ja mielihyvän.

Korvannipukoista pikkuvarpaisiin saakka kihelmöivä hyvänolon aalto saa ihmisen rentoutuneeksi. Orgasmeilla on keholle paljon hyödyllisiä terveysvaikutuksia. Keho tuottaa yhdyntöjen ja orgasmien aikana fenyylietyyliamiinia, jolla on samankaltaisia psykoaktiivisia vaikutuksia aivoihin kuin suklaalla ja amfetamiinilla.

Seksi auttaa myös ennalta ehkäisemään erilaisia sairauksia, ja useiden tutkimusten mukaan säännöllistä seksiä harrastavilla on parempi vastustuskyky. Eikä kukaan voi kiistää, etteivätkö naiset suhtautuisivat suopeammin heille orgasmeja tuottaviin miehiin. Orgasmit poistavat myös tehokkaasti päänsärkyä.

Sen lisäksi, että nautinnollinen rakkauden rakettimatka lisää oksitosiinin, eli rakkaushormonin määrää kehossa, vapauttaa se runsaasti hyvänolontunnetta aiheuttavaa endorfiinia. Tämä puolestaan lievittää kipua ja antaa hyvinvointia keholle, iholle ja mielelle. Naisille on hyötyä orgasmeista myös kuukautisissa, sillä vavisuttavat nautinnon räjähdykset tekevät kuukautisista niukempia.

Uusimmat