Perheenisä pelkää korkeita paikkoja – huvittava näky kallionkielekkeellä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kerroimme taannoin Kiinassa avatusta pelottavasta nähtävyydestä, kun maailman pisin lasilattiainen silta avattiin yleisölle. Verkossa on julkaistu videoita, joissa nähdään miten moni korkeita paikkoja pelkäävä on reagoinut astellessaan siltaa pitkin.

Nyt Alex-niminen YouTube-käyttäjä on lisännyt verkkoon videon, jossa nähdään miten hänen isänsä yritti ylittää pelkonsa. Perhe oli ollut Irlannissa Dun Aonghasa -nähtävyydellä, jonka reunalta avautuu upea näköala merelle päin. Isällä oli kuitenkin vaikeuksia nähdä maisemaa, koska hän pelkää niin paljon korkeita paikkoja, että ei uskaltanut kävellä kallion reunalle.

Videolla nähdään huvittava kamppailu, jonka isä käy itsensä ja oman pelkotilansa kanssa läpi. Perheenisä on päättänyt ryömiä kallion reunalle, koska ei ole uskaltanut kävellä niin lähellä pudotusta. Isä nauraa katketakseen yrittäessään nähdä edes vilauksen maisemasta pelostaan huolimatta.