Poika kuuli äidin vauvauutiset – reaktiosta viraalihitti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vauvauutiset ovat aina ihania ja jännittäviä asioita, joita monet vanhemmat kertovat perheelleen ja ystävilleen nykyään mitä erikoisimmilla tavoilla. Ystävien lisäksi myös vanhempien lapsilla on yleensä vahvoja mielipiteitä, kun he kuulevat saavansa pikkusiskon tai -veljen.

Nyt eräs perheenäiti on kuvannut videolle tilannetta, jossa hän kertoo tuoreet vauvauutiset ensimmäisten joukossa omalle pojalleen. Poika saa ensin käsiinsä pienen lahjapussukan, josta hän ensimmäisenä löytää ultraäänikuvat. Poika kehuu kuvia kauniiksi, mutta ei taida vielä täysin ymmärtää mitä kuvat tarkoittavat.

Seuraavaksi poika löytää pussukasta valkoisen paidan, johon on kirjoitettu teksti: ”Äiti saa vauvan”. Poika yllättyy täysin ja liikuttuu kyyneliin saakka ihanasta uutisesta. Poika on todella iloinen kuullessaan tulevasta perheenlisäyksestä, ja videosta päätellen pikkuinen on saamassa itselleen loistavan isoveljen.

https://www.facebook.com/LADbible/videos/3502376946476137/