Jennifer Lawrence viettelevänä venäläisagenttina Red Sparrow -trailerissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jennifer Lawrence nousi suuren yleisön tietoisuuteen X-Men -elokuvien kautta, mutta nykyään tähti on tuttu näky myös synkemmistä rooleista. Pian ensi-iltansa saavan Mother!-kauhuelokuvan jälkeen hän näyttelee venäläistä vakoojaa.

Jason Matthewsin romaaniin perustuvassa elokuvassa Red Sparrow Lawrence esittää vakooja Dominika Egorovaa. Hänet on koulutettu viettelemään uhrejaan ja käyttämään vartaloaan aseena. Rakastuttuaan CIA-agenttiin Dominika alkaa kuitenkin harkita kaksoisagentiksi ryhtymistä.

Red Sparrow -elokuvan ohjaa Francis Lawrence, jonka kanssa Lawrence on aikaisemmin työskennellyt Nälkäpeli-elokuvissa. Maaliskuussa 2018 Yhdysvaltojen ensi-iltansa saavan elokuvan ensimmäinen traileri on nähtävillä Youtubessa.