Vaasan ensimmäiset technoreivit järjestettiin tasan 25 vuotta sitten – tässä historiallinen video!

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

1990-luku on ollut jo pitkään kuuma trendi musiikissa. Tuolloin nousi jättisuosioon eurodance, jota kuullaan nykyisin paljon ravintoloissa ja radiossa. Samaan aikaan Suomeen rantautui kuitenkin myös technomusiikin alakulttuuri, jota ei marginaalisuuden vuoksi ole juuri radioissa ja ravintoloissa muisteltu. Vaasan ensimmäiset technoreivit järjestettiin nimittäin päivälleen 25 vuotta sitten.

Suomessa technokulttuuri reiveineen rantautui 1990-luvun alussa ensimmäisenä Turkuun, Vaasaan ja Ouluun, ja muualla Suomessa sitä saatiin odottaa hieman pidempään. Esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella housekulttuuri eli tuolloin vahvana, joten technomusiikki ei saanut niissä jalansijaa kovin nopeasti.

Technomusiikki lukuisine alalajeineen nousi Suomessa laajempaan kansansuosioon vasta 1990-luvun loppupuolella, kun muun muassa The Prodigy nousi viimein listoille myös meillä ja alkoi kiinnostaa laajemmin. Dancemusiikin suosiota techno ei kuitenkaan koskaan haastanut.

Eclipse 1 Rave, Vaasa, 18.9.1992, Wasa Party Syndicate

Vaasassa ensimmäiset varsinaiset reivit, Eclipse 1, järjestettiin 18.9.1992, kun Wasa Party Syndicaten muodostaneet DJ Jocka ja MC Hyper M kutsuivat technomusiikista kiinnostuneet Hanken-koulun kellariin. Kävijöitä paikalla oli illan aikana arviolta sata, joten tilaisuus oli menestys ja Eclipse 2 järjestettiin jo reilun kuukauden kuluttua. Vaasasta tuli yksi technokulttuurin kehdoista Suomessa, ja myöhemmin kaupungissa järjestettiin monia massiivisia reivejä.

Historiallisesta Eclipse 1 -tapahtumasta ei jäänyt talteen kovin paljon kuvamateriaalia, mutta lähes 25 vuotta reivien jälkeen tapahtuman toinen järjestäjä MC Hyper M löysi yllättäen arkistoistaan 38 minuutin pituisen VHS-videon. Videolta nähdään ajankuvaa aivan suomalaisten reivien alkuvaiheista ja päästään myös tutustumaan alakulttuurin tuon ajan musiikkitarjontaan.

Eclipse 1 sai Vaasassa aikaan myös harvinaisen suuren kohun, kun kaupungin nuorisotyöntekijät väittivät tapahtumaa pelkästään sen epäilyttävän musiikkilinjan perusteella jo etukäteen ”huumejuhliksi” ja vaativat niiden kieltämistä. Mitään huumeisiin viittaavaa tilaisuudesta ei kuitenkaan löytynyt, mutta siitä huolimatta nuorisotyöntekijät ottivat yhteyttä muun muassa joidenkin reveissä käyneiden kouluihin ja vaativat heille huumetestejä. Luonnollisestikaan mitään epäilyttävää ei testeissä löytynyt. Seuraavat Eclipse 2 -reivit saatiin juhlia ilman kohua.

VIDEO: Eclipse 1, 18.9.1992

VIDEO: Eclipse 2 – Escape to Beyond, 31.10.1992