Himoittu luksusjuna laajentaa Eurooppaan – tässä kelpaisi matkustaa!

Lux Matkailu · Stara.fi

Kerroimme viime kesänä Chilessä kulkevasta Belmond Andean Explorer -luksusjunasta, joka on hieman toista maata kuin Suomessa niin raiteilla kuin verkossakin takkuileva VR. Toukokuussa toimintansa aloittanut juna tarjoaa matkailijoille todellisia viiden tähden elämyksiä henkeäsalpaavissa vuoristomaisemissa.

Etelä-Amerikassa Belmond Andean Explorer -luksusjuna tarjoaa Andien vuoriston lisäksi todella tasokkaan oman hytin parisänkyineen. Korkeimmillaan juna taittaa taivalta vuoristossa peräti 4.800 metrin korkeudessa merenpinnasta, ja reitti kulkee muun muassa Colca-kanjonin, Sumbay-luolien ja Titicaca-järven maisemissa. Junaan mahtuu 48 matkustajaa, joita viihdyttää hytin lisäksi lounge-tyylinen baari pianisteineen, kirjasto, kauppa ja kaksi ravintolavaunua.

Belmond Andean Explorer
Belmond
Belmond

Nyt junayhtiö on ilmoittanut laajentavansa toimintaansa myös Eurooppaan, ja samalla yhtiö ottaa käyttöön myös sviitit. Viiden tähden junamatkailusta tulee totta, kun art deco -tyyliset sviitit majoittavat varakkaat matkustajat matkalle läpi Euroopan.

Junayhtiö hoitaa siirtymät lähtö- ja kohdekaupungissa sekä tarjoaa matkustajille kaviaaria heidän saapuessaan. Sviiteissä on oma kylpyhuone suihkuineen ja vessoineen, ja lisäksi matkustaja voi halutessaan saada yksityisen aamiaishuoneen käyttöönsä. Hintaan sisältyy myös samppanjatarjoilu koko matkan ajan.

Ja sitten se hinta. Ensi vuonna liikennöintinsä aloittavan junan sviitti 10 päivän matkalle Pariisista Istanbulin kautta Venetsiaan maksaa 6 000 dollaria per henkilö per yö. Yhteensä kahdelta henkilöltä siis 120.000 dollaria.