Beyoncen fanit ihmeissään – levylle olikin punkbändin kappaleita

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Beyoncen Lemonade-albumin tuoreen vinyyliversion ostajia odotti melkoinen yllätys. Levyn a-puolen kappaleet eivät nimitääin kuulostaneet lainkaan suositun poptähden esittämiltä. Kävi ilmi, että Lemonanden a-puolelle oli päätynyt Zex-nimisen kanadalaisen punkyhtyeen kappaleita.

Ne olivat peräisin bändin Uphill Battle -levyltä. Erehdys johtui vinyylit painaneen saksalaisen Celebrate Records -yhtiön mokasta.

– Joko kyseessä oli levytehtaan suuri erehdys tai Beyonce on bändini suuri fani. Henkilökohtaisesti haluan uskoa hänen olevan suuri tukijamme, Zexin vokalisti Gretchen Steel kirjoitti Instagramissa.

Pitchfork-sivuston mukaan Beyoncen levy-yhtiö Columbia Records on sittemmin kommentoinut erehdystä. Yhtiön mukaan virheellisen levyn ostaneet fanit saavat rahansa takaisin ja tilalle albumin version, jonka a-puolella ovat oikeat kappaleet.

 

Uusimmat