Laakamato saalisti etanan – kova kamppailu videolle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kaikki biologian tunneilla hereillä olleet tietävät laakamadot, jotka pystyvät kasvattamaan itselleen esimerkiksi uuden pään vanhan leikkautuessa pois. Tutkijat ovat myös myöhemmin osoittaneet, että samat madot pystyvät palauttamaan uuden pään avulla muistinsakin.

Nyt YouTube-videolla nähdään tilanne, jossa etana kamppaili elämästään. Keltainen laakamato on päättänyt syödä etanan ja alkanut hitaasti kietomaan itseään etanan ympärille. Kumpikin eläin liikkuu hitaasti, mutta tällä kerralla etana näyttää kuitenkin olevan liian hidas.

Hämmentävällä videolla nähdään miten laakamato onnistuu pyydystämään etanan. Etana yrittää kaikilla voimillaan kamppailla laakamatoa vastaan, mutta mato on saanut niin tukevan otteen sen kotilosta, että kaikki pakoyritykset ovat turhia.