Lemmikit osaavat olla todella ovelia halutessaan jotain, ja osaavat tehdä myös töitä mielitekojensa eteen. Nyt eräs kissan omistaja on kuvannut lemmikistään videon, jossa kissa näyttää miten hän saa herkkuja kirjaimellisesti kuin tilauksesta.
Lemmikin omistaja on julkaissut YouTube-kanavalleen videon Pecan-nimisestä kissastaan, joka on oppinut vaatimaan omistajaltaan makupaloja. Videolla Pecan soittaa asiakaspalvelutiskeiltä tuttua kelloa, jonka kilahtaessa Pecanille pitää antaa heti raksu.
Pecan onkin melkoisen vaativa tapaus ja makoilee omistajiensa sängyllä aivan kuin se olisi hotellihuoneessa ja sillä olisi omaa palvelusväkeä. Kissalla on yllään pyjama ja se osaa soittaa kelloa aina merkiksi siitä, että se haluaa aamiaisensa suoraan vuoteeseen.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kissa tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.