Coronation Streetin tähti Liz Dawn on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lähes ikoniseen asemaan nousseen Coronation Street -televisiosarjan tähti Liz Dawn on kuollut. Rakastettu näyttelijätär menehtyi 77-vuotiaana sairastettuaan pitkään muun muassa keuhkolaajentumaa. Dawn muistetaan hittisarjan Vera Duckworthin roolistaan.

Liz Dawn jätti Coronation Street -sarjan vuonna 2008 näyteltyään roolia siihen mennessä peräti 34 vuoden ajan. Televisiosta vetäytymisensä jälkeen hän vietti hiljaiseloa julkisuudesta. Hänen terveysongelmansa olivat kuitenkin viime vuosina runsaasti esillä varsinkin brittimedioissa.

Vera Duckworthinin aviomiestä televisiossa näytellyt Billy Tarmey menehtyi vuonna 2012. Tosielämässä Liz Dawn oli naimisissa Donald Ibbetsonin kanssa. Pariskunta avioitui vuonna 1965, Daily Mail uutisoi. Suru-uutisesta kertovat myös The Sun ja Mirror -lehdet.

Uusimmat