Mitä ihmettä? Kolmaskin Kardashian raskaana – lapset syntymässä samaan aikaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kardashianien julkkisperheessä syntyy ensi vuoden alussa ilmeisesti kolme uutta vauvaa, kun myös 33-vuotias Khloe Kardashian ja hänen 26-vuotias koripalloilijamiehensä Tristan Thompson saavat ensimmäisen yhteisen lapsensa.

TMZ:n julkaiseman uutisen mukaan Khloe Kardashian on kolmannella kuulla raskaana. Khloe Kardashian ja Tristan Thompson ovat seurustelleet vuoden ajan. Naisen tiedetään haaveilleen perheenlisäyksestä pitkään. Uutisoimme kesällä, että Khloe Kardashian on jättänyt ehkäisyn pois. Hän on tullut raskaaksi luonnollisin keinoin, eikä hän tiedä vielä tulevan lapsensa sukupuolta.

Rakastunut Khloe Kardashian odottaa innolla myös naimisiin menemistä. Hän on sanonut vastaavansa myöntävästi, mikäli Tristan Thompson kosisi häntä. Myös Khloen kaksi siskoa, Kylie Jenner ja Kim Kardashian odottavat vauvoja, joiden on määrä syntyä arvioiden mukaan alkuvuodesta 2018. Kim Kardashian on vuokrannut kolmannelle lapselleen kohdun nuorelta kalifornialaisnaiselta.