Kolmas Sinkkuelämää-elokuva ei toteudu – näyttelijän vaatimus oli liikaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

New Yorkin seurapiirikaunottarista kertova Sinkkuelämä-sarja oli televisiossa oikea menestys. Sarjaa tehtiin kuuden tuotantokauden ja 94 jakson verran ja siitä on tullut monilla kanavilla useita uusintoja. Sarjan pohjalta on myös julkaistu kaksi elokuvaa, ja kolmaskin oli suunnitteilla. Tuoreen tiedon mukaan se ei tule kuitenkaan toteutumaan.

Carrie-hahmoa näyttelevä Sarah Jessica Parker on vahvistanut Daily Mail -lehdelle, että kolmas Sinkkuelämää-elokuva ei tule toteutumaan. Käsikirjoitus oli jo valmis ja kuvausten oli määrä alkaa tänä syksynä, mutta tuotanto oli kuitenkin kaatunut Samanthaa näyttelevän Kim Cattralin vaatimuksiin.

61-vuotiaan Kim Cattralin ehtona Sinkkuelämää-elokuvalle oli ollut se, että myös hänen omat projektinsa ja käsikirjoituksensa menisivät tuotantoon. Warner Bros ei ollut suostunut vaatimukseen, minkä vuoksi Cattral perääntyi kolmannesta elokuvasta. Sarah Jessica Parker on harmissaan siitä, että hauska, kaunis, sydäntäsärkevä ja samaistuttavan ihana käsikirjoitus ja koko elokuva jää nyt faneilta näkemättä.