Pariskunta kuvasi koiranpentua joka päivä – ihana video lopputuloksena

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Marcus ja Kristin hankkivat heille kultaisennoutajan pennun. Moni haluaisi aina taltioida uuden koiranpennun elämää videolle ja kuviksi mahdollisimman paljon, mutta arjen tiimellyksessä kuvaaminen voi kuitenkin lopulta unohtua.

Marcus ja Kristin ovat kuitenkin onnistuneet saamaan itselleen ihanan pentuvideon koiran ensimmäisestä vuodesta aikaiseksi. Pariskunta on kuvannut parin sekunnin mittaisia pieniä videopätkiä Camper-nimisestä koirastaan päivittäin ja koostanut lyhyet videoleikkeet nyt yhdeksi pidemmäksi videoksi.

Videolla nähdään suloisen Camperin kasvaminen pienestä pennusta isompikokoiseksi koiraksi. Pariskunta on onnistunut tallentamaan ihania hellittelyhetkiä, onnistuneita temppuja ja vauhdikkaita leikkejä. Video saattaa aiheuttaa vakavan koirakuumeen.