Peniksen muotoisista vohveleista hittiherkku Thaimaassa

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Epäilyttävästi fallosta muistuttavista välipaloista on tullut vuosien varrella suosittu ruokahitti Thaimaassa. Kyseessä on peniksen muotoon tehty vohvelileivos, joka pitää sisällään makkaraa ja juustoa.

Vohveleita myydään ainakin Bangkokissa sijaitsevassa Pho Hai Ma, eli Sain sen isältäni -ruokakojussa. 39 bahtilla, eli noin euron hinnalla, myytävää purtavaa tarjoillaan muun muassa majoneesilla, ketsupilla ja jopa suklaalla maustettuna.

Penisvohveleista tuli hitti eritysesti sen jälkeen, kun kuvat niistä lähtivät leviämään sosiaalisessa mediassa. Kaikki eivät tosin ole niistä innoissaan. Esimerkiksi paikallinen julkkiskokki Yingsak Chonglertjetsadawong kehotti ihmisiä boikotoimaan vohveleita.

– Ostaisitko sellaisen vanhemmillesi? Laittaisitko sellaisen munkin almukulhoon? Haluaisitko nähdä 7-8 vuotiaan tytön syömässä sellaista kadulla, Chonglertjetsadawong ihmetteli Khaosod English -sivuston mukaan.

Pho Hai Ma -kojua pyörittävä Ketnita Prasertsomboonin mukaan penisvohvelit ovat haluttua herkkua, vaikka jotkut ovat kuvailleet niitä säädyttömiksi ja buddhalaisuuden vastaisina. Nainen itse haluaa ihmisten näkevän penisvohvelit vain välipalana.

 

Publié par Marefood sur samedi 16 septembre 2017

 

Uusimmat