Koirilla on tunnetusti hyvä hajuaisti, mutta Wallis-nimisellä kultaisellanoutajalla kyseinen aisti on vielä tavanomaista parempi. Koiralla on nimittäin kaksi nenää. Erikoisesta ulkonäöstään huolimatta Wallis on iloinen ja terve koira.
Iso-Britannian Bournemouthissa asuva Lana Culley adoptoi koiran maaliskuussa, sillä Wallis oli hänen mielestään vastustamaton. Daily Mail -lehden mukaan Wallis nauttii erityisesti Culleyn perhetilalla juoksentelusta ja järvissä uimisesta. Se viettää myös mielellään aikaa perheen toisen koiran, Sunnyn kanssa. Koiran hajuaistia kuvaillaan epätavallisen hyväksi.
– Valitsimme Wallisin pentuna sen nenän vuoksi. Koira on ihana ja tiedämme, ettei ole olemassa toista sen kaltaista kultaistanoutajaa, Lana Culley kuvaili.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten koira tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.