Pikkulapsi F1-kisoissa sulattaa sydämet: ”Kimi Räikkösen suurin fani”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen formulakuljettaja Kimi Räikkönen on saanut ympäri maailmaa suuren joukon kaikenikäisiä faneja, ja viime aikoina erityisesti hänen innokkaat lapsifaninsa ovat nousseet otsikoihin ja ihastuttaneet miljoonia ihmisiä. Nyt vuorossa on eräs hyvin nuori fani.

Japanin osakilpailua on saatu viettää koleissa ja sateisissa merkeissä, mutta formulafanien sydämiä paikan päällä ja sosiaalisessa mediassa on kuitenkin lämmittänyt kilpailussa kuvattu pikkulapsi, joka on saapunut kannustamaan nimenomaan Ferrarilla ajavaa Räikköstä. Lapsella on nimittäin yllään Ferrari-vaatteet ja kädessään Suomen lippu.

Kuvan perusteella lapsi näyttää saapuneen kannustamaan suomalaista formulamestaria vanhempiensa kanssa. Kilpailuorganisaation virallisella Twitter-tilillä julkaistu kuva leviää parhaillaan ympäri maailmaa.

Uusimmat