Lapset matkivat vanhempiaan – 100 imitaatiota videolla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Toisten ihmisten puheen matkiminen on yleensä epäkohteliasta, mutta nyt lasten annettiin matkia omia vanhempiaan oikein luvan kanssa. Kaikki lapset tuntuvat käyvän melko samanlaisia keskusteluja omien vanhempiensa kanssa joka päivä.

HiHo Kids -kanava on julkaissut hauskan videon, jossa sata lasta saavat luvan matkia heidän vanhempiaan. Lapsia pyydetään sanomaan kameraan jotakin sellaista, jota heidän vanhempansa sanovat aina heille. Lapset epäröivät ensin, koska ajattelevat tekevänsä väärin vanhempiaan kohtaan, mutta pienen kannustuksen saattelemana he pääsevät kunnolla vauhtiin.

Kun lapset alkavat matkimaan vanhempiaan käy melko nopeasti ilmi, että millaisista asioista vanhemmat joutuvat lapsia jatkuvasti muistuttamaan. Vanhempia imitoidessa lapset käskevät itseään menemään nukkumaan, pyytävät syömään ruoan loppuun, kehottavat siivoamaan huoneen ja olemaan kiltisti.