Blade Runner 2049 floppasi rajusti elokuvateattereissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuonna 1982 ensi-iltansa saanut ja kulttimaineeseen sittemmin noussut elokuvaklassikko Blade Runner on nyt saanut kauan odotetun jatko-osansa. Blade Runner 2049 sai nimittäin ensi-iltansa Yhdysvalloissa perjantaina, mutta hieman yllättäen elokuvan ensi-iltaviikonloppu paljastui rajuksi flopiksi.

Ennakko-odotukset elokuvaa kohtaan olivat suuret, mutta Harrison Fordin ja Ryan Goslingin tähdittämä elokuva keräsi Yhdysvaltojen lippuluukuilla ensimmäisen viikonloppunsa aikana vain 31,5 miljoonan dollarin lipputulot yhteensä 4.058 elokuvateatterista.

Blade Runner 2049 on vuosiin yksi yllättävimmistä flopeista. Ennakkoon sen lipunmyynnin olevan Yhdysvalloissa 45 – 50 miljoonaa dollaria, mutta siitä jäätiin vielä kauas. Koko maailmassa elokuva tuotti 50,2 miljoonaa dollaria. Blade Runner 2049 on saanut kriitikoilta ylistäviä arvioita. Yhtenä syynä floppaamiseen on pidetty sen 163 minuutin kestoa, joka rajoittaa elokuvan esitysmääriä.

Ridley Scottin tuottamassa ja Denis Villeneuven ohjaaman suuren budjetin Hollywood-elokuvan sivuosissa nähdään muun muassa Jared Leto, Robin Wright, Dave Bautista ja suomalainen Krista Kosonen. Kosonen nähtiin aiemmin myös elokuvan trailerissa.