Epätoivoinen Ida vetoaa Valioon – jo tuhannet toivovat suosikkivanukkaan paluuta

Ruoka Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime aikoina vähittäiskauppaan on ilmestynyt uudelleen myyntiin monia jo takavuosina kadonneita tuotteita, joiden paluuta kuluttajat ovat toivoneet. Monia suosikkeja on kuitenkin vielä palaamatta, ja niistä esitetään somessa usein toiveita.

Toissapäivänä Ida Niinimäki‎ julkaisi Facebookissa Valiolle jo puolitoista vuotta aiemmin kirjoittamansa toiveen, jossa hän pyytää rakastamansa Fanny-vanukkaan paluuta kauppoihin.

– Lapsuudestani muistan tälläisen ihanuuden kuin Fanny-vanukas. Se oli harvinaista herkkua ja lauantait kun olivat karkkipäiviä niin ruuan jälkeen sai pienen kupillisen tätä taivaallista vanukasta, Ida Niinimäki kirjoittaa Facebookissa.

Tähän mennessä vetoomus on jaettu Facebookissa jo lähes 5.000 kertaa. Niinimäki perustelee toiveensa tavalla, johon varmasti jokainen suomalainen voi hyvin samaistua.

– Vanukasta sain aina vain pienen kupillisen koska vanhempien mielestä ei liika herkuttelu ollut hyvästä, joten muistankin vannoneeni kovaan ääneen että sitten kun joskus olen aikuinen ja saan itse päättää mitä syön niin ostan Fanny-vanukas törppösen ja huitasen sen yhdellä kertaa kurkusta alas, Niinimäki kertoo.

Fanny-vanukkaan tuotanto on lopetettu, joten Niinimäki ei ole vieläkään päässyt toteuttamaan haavettaan. Siksi hän toivoo nyt, että herkkua tehtäisiin vaikkapa vain yksi erä nostalgian nimissä. Hän allekirjoittaa vetooomuksensa nimimerkillä Puddinggirl88. Niinimäki ei suinkaan ole ainoa Fannyn paluuta toivova, sillä herkun paluusta on tehty myös nettiadressi. Sen on tähän mennessä allekirjoittanut 173 ihmistä.

LUKIJAKILPAILU: Staran Facebook-sivusta tykkääjien kesken arvotaan 4.10.2017 Huawei Honor 8 -älypuhelin, jossa muun muassa tuplakamera, Dual-SIM ja 5,2 tuuman näyttö. Voit osallistua kilpailuun tykkäämällä Staran Facebook-sivuista. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat