Kate Hudson huokuu itsevarmuutta – säteilee uudessa siilitukassaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijöiden on monesti nähty muuttavan omaa ulkonäköään melko radikaalistikin uusia elokuvaroolejaan varten. Moni on joutunut lihottamaan itsensä, laihduttamaan tai treenaamaan itselleen isot ja näyttävät lihakset. Nyt vaaleista pitkistä hiuksistaan tunnettu näyttelijätär Kate Hudson on leikannut hiuksensa uutta roolia varten siiliksi.

Lyhyen muutaman millimetrin mittaisen hiusmallin leikannut Kate Hudson on omistautunut uudelle roolilleen. Elokuvarooli on muusikko Sian Sister-nimisessä elokuvassa. Hudson nähtiin ensimmäisen kerran uudessa tyylissään heinäkuussa, minkä jälkeen nainen on piilotellut hiuksiaan julkisuudessa.

Nyt Hudson on nähty elokuvan ulkokohtauksen kuvauksissa uudessa hiustyylissään. Tumma siilitukka sopii naiselle loistavasti, ja leveästi hymyilevä kaunotar näyttää itsekin olevan muutokseen tyytyväinen. Hudson on kuluneen kuukauden ajan peitellyt hiuksiaan vaalealla peruukilla, huivilla ja hatuilla. Nyt näyttelijätär julkaisi kuitenkin omalla Instagram-kanavallaan myös itse kuvan, jossa hänen uusi tyylinsä nähdään tähden katsellessa auringonpimennystä.

Splash
Splash
Splash
Splash

Quick time-out! #SettingIntentions @maddieziegler

A post shared by Kate Hudson (@katehudson) on