Näin opetat kissallesi hauskan tempun – ohjeet löytyvät videolta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koiran kouluttaminen on kissojen kouluttamiseen verrattuna monien mielestä varmasti paljon helpompaa. Koira on niin miellyttämisen haluinen ja motivoituu pienistä herkuista, että se oppii nopeasti toimimaan oikein saadakseen itselleen ruokaa ja rapsutuksia. Videolla on kuitenkin nähty todisteita siitä, että myös kissoja pystytään kouluttamaan.

Nyt The Dodo -kanava on julkaissut videon, jossa esitellään helpot ohjeet, joiden avulla kissalle voi opettaa hauskan tempun. Tempun opettamisessa on kuusi helppoa vaihetta, joiden avulla kissa voi oppia hyppäämään käsistä muodostetun renkaan läpi.

Aluksi kissa yritetään saada hyppäämään pelkän käden yli herkkujen avulla. Vähitellen kättä nostetaan aina ylemmäs ja kauemmas seinästä. Lopulta käden päälle laitetaan toinen käsi, jolloin kädet muodostavat renkaan. Tämän jälkeen kissa oppii tietämään, että sen tulee hypätä renkaasta läpi toiselle puolelle saadakseen aina herkkuja itselleen.