Järkyttävää! Teini ampui äitinsä – ei antanut ottaa koiranpentua

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Michiganissa asuva 19-vuotias Andrew Wilson on ampunut äitinsä tämän nukkuessaan. Nuori mies olisi halunnut isänsä luona olleen koiranpennun mukaansa myös äidin asunnolle, mutta huoltaja oli kieltänyt asian. Andrew Wilson suuttui tästä.

RadarOnline kertoo järkyttävän tilanteen tapahtuneen aikaisin aamulla. Anderw Wilson oli hakenut 22. kaliberin kiväärin perheen asunnossa sijaitsevasta kaapista, ja ampunut äitiään takaraivoon tämän nukkuessaan. Sen jälkeen poika oli yrittänyt piilottaa aseen.

Adrew oli soittanut poliiseille kertoen, että löysi äitinsä kuolleena. Koska tapahtumapaikalla ei ollut muita, pidättivät poliisit teinin todennäköisin syin murhasta epäiltynä. 51-vuotias äiti oli edellisenä päivänä kieltänyt Andrewia tuomasta isänsä luona ollutta koiranpentua kotiinsa.