Bahamalle lomakohde vain yli 190-kiloisille turisteille

Matkailu · Terhi Piiroinen

Matkailualan yrittäjät ovat luoneet tietynlaisille kohderyhmille räätälöityjä lomaparatiiseja ja matkakohteita, joista jokainen voi valita parhaiten itselleen sopivan. On olemassa nudisteille, aikuisille tai vaikkapa polttariporukoille tarkoitettuja matkakohteita.

Bahamalla on avattu kaksi vuotta sitten uudenlainen lomaparatiisi ylipainoisille turisteille. Eleutheran saarella sijaitsee The Resort -niminen lomakylä, jonka asiakkaat painavat yli 190 kilogrammaa. Lomakohteen palvelut on suunniteltu suurikokoisia ihmisiä ajatellen. Siellä on ekstrakestävät ja leveät sängyt ja tavallista suuremmat tuolit.

Lomaparatiisin ruokatarjoiluun on panostettu siten, että asiakkaat voivat ruokailla seisovasta pöydästä buffettityyliin. Ideana on, että ylipainoiset asiakkaat voivat nauttia lomasta täysin rinnoin ilman, että muut lomailijat tuomitsisivat heidän isompaa vartalon kokoa.

The Resortin omistaja James King kertoo Independent-julkaisulle, että hän sai ylipainoisten lomaparatiisin idean 14 vuotta sitten nähtyään, kuinka Gernadassa lomalla ollut asiakas rikkoi painollaan rantatuolin säpäleiksi. Asiakkaalta laskutettiin 150 dollaria kalusteen tuhoamisesta.

Lomakohteessa on tarjolla ryhmäterapiaa ja aktiviteetteja ylipainon kanssa kamppaileville. The Resort on panostanut erityisesti asiakkaidensa yksityisyyteen, sillä heillä on käytössään pitkä ja ikioma rantakaistale. Lomakylään mahtuu kerralla 24 vierasta. Kohteen voi vuokrata käyttöönsä viikoksi 14.000 eurolla, ja hintaan sisältyy majoituksen lisäksi ateriat sekä lentokenttäkuljetukset.

Publié par The Resort sur mardi 17 octobre 2017

Publié par The Resort sur mardi 17 octobre 2017

Publié par The Resort sur lundi 1 août 2016

Uusimmat