Älä tee näitä virheitä Tinderissä – kiinnitä huomiota omaan profiiliisi

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Tuhannet ihmiset hakevat seuraa treffisovellusten kautta. Silloin on tehtävä toiseen osapuoleen vaikutus pelkästään profiilikuvien ja esittelytekstien avulla. Nyt on listattu mokia, joita ihmiset tekevät treffisovellusten profiileissaan.

Profiilikuvan tulee kertoa olelliset asiat käyttäjästään näppärässä paketissa. Redditissä on nyt sanottu, että osa ihmisistä kammoksuu ryhmäkuvia treffisovellusten käyttäjäprofiileissa. Jos esittelytekstin yhteydessä on valokuva suuresta kaveriporukasta, saattaa seuraa etsivällä olla hankaluuksia löytää oikea henkilö joukon keskeltä.

Osa sinkuista karttaa kaukaa henkilöt, jotka ottavat kaiken huumorilla. Tällaisen henkilön kanssa saattaa olla hankalaa sitoutua. Myös ökyilevää elämäntyyliä edustavat profiilikuvat saavat tavalliset ihmiset juoksemaan karkuun. Yksi varmimmista kiinnostuksen latistajista on lause: ”Olen kyllästynyt draamaan!”. Tämä kertoo ainoastaan hankalasta suhteesta exään.

Myös latteudet saavat profiileja kahlaavat sinkut haukottelemaan. On turha kertoa pitävänsä musiikinkuuntelusta. Kukapa ei siitä pitäisi? Profiilissa kannattaa paljastaa asioita hieman pintaa syvemmältä. Osa ihmisistä ei edes vaivaudu kirjoittamaan esittelytekstiä. Miksi he sitten vaivautuisivat muutenkaan aitoon kanssakäymiseen?