Super Marion tunnusmusiikki soitettiin Marimballa – kaunista kuultavaa

Digi · Terhi Piiroinen

Vuonna 1985 Nintendo Entertainment System -konsolille julkaistu Super Mario Bros ja sen jatko-osat lukeutuvat maailman tunnetuimpiin videopeleihin. Lähes jokainen tunnistanee myös alkuperäisen pelin tunnussävelmät.

Osa jopa liittää tunnuskappaleisiin hyräillessään suvereenisti pelin äänitehosteet esimerkiksi kolikoiden keräämisestä ja sienien saamisesta. Pelin musiikit ovat sittemmin alkaneet elämään omaa elämäänsä, ja niistä on tehty lukuisia erilaisia versiointeja Youtube-videoiden muodossa.

Nyt pelin tunnussävelmästä kuullaan upea versio marimballa soitettuna. Tarttuvat tunnussävelmät ovat yleisiä korvamatoja, jotka jäävät helposti soimaan päähän. Kerroimme äskettäin miehestä, joka soitti kitaralla 16 eri videopelin tunnussävelmää minuutissa. Mukana oli Super Marion lisäksi myös Pac Man, Sonic ja Metal Gear Solid.