Asiantuntija paljasti syyn krapulassa ripulointiin

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Alkoholin nauttimisesta johtuva krapula aiheuttaa ihmiselimistölle erilaisia tuntemuksia. Osa kärsii loputtomasta janon tunteesta, toiset nälästä ja kolmannet päänsärystä. Yksi juhlapäivän jälkeisistä elementeistä on krapulakakka.

Ihmisen suoliston toimintaan erikoistunut gastroenterologi Andrew Black tietää, että krapulapäivän vessareissu on usein epämiellyttävä. Hänen mukaansa alkoholin nauttiminen aiheuttaa myrskyn suolistoon.

Alkoholi ärsyttää suolen sisäpintaa ja aiheuttaa ylimääräistä lihasten supistelua suolistossa. Samoja supisteluita syntyy yleensä normaalin ulostamistarpeen yhteydessä.

Toisin sanoen krapulaisen ihmisen elimistö tunkee tavaraa ulos väkisin, vaikka se ei olisi vielä täysin tiivistynyttä. Samaan aikaan suolen pinta on ärtynyt, eikä se pysty imemään nestettä yhtä tehokkaasti kuin terveenä ollessaan. Tämä aiheuttaa ripulimaisen lopputuloksen.

Myös sokeripitoiset juomat ja gluteiinin liiallinen nauttiminen vaikuttavat suoliston toimintaan. Osa ihmisistä kärsii myös drinkeissä olevien keinotekoisten makeutusaineiden aiheuttamista suoliongelmista. Tohtori Black suosittelee Men’s Healthin artikkelissa, että krapularipuleista kärsivät ihmiset vaihtaisivat juomatottumuksiaan ja kokeilisivat esimerkiksi vähäsokerisia vaihtoehtoja.