Sosiaalityöntekijän pimeä puoli – käytti potilasta seksiorjana

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Illinoisissa Elgin Mental Health Center -nimisessä psykiatrisessa sairaalassa työskennellyt nainen on joutunut poliisitutkinnan kohteeksi. 53-vuotiasta sosiaalityöntekijää syytetään asiakkaana olleen miehen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

24-vuotias Ben Hurt väittää, että sosiaalityöntekijä Christy Lenhardt käytti häntä kolme vuotta seksiorjana. Psykiatriseen sairaalaan skitsofrenian takia toimitettu mies oli kertomansa mukaan joutunut harjoittamaan naisen kanssa seksiä kaikissa eri muodoissa. Nainen oli ensin tehnyt kuukausien työn houkutellakseen Hurtin sänkyyn kanssaan.

Christy Lenhardt lähetteli miehelle muun muassa alastonkuviaan sähköpostilla. Ben Hurt oli laitokseen jouduttuaan 20-vuotias. Hän on nyt haastanut entisen sosiaalityöntekijänsä oikeuteen sekä kaksi sairaalan psykiatria, jotka eivät estäneet seksuaalista hyväksikäyttöä. WBBM-uutiskanavan mukaan Lenhardt on erotettu tehtävistään.