Meteorologi televisiossa pää kainalossa – säätiedotus ei sovi lasten silmille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittiläinen meteorologi Alex Deakin on tempaissut rohkean säätiedotuksen televisiokatsojille pyhäinpäivän juhlinnan kunniaksi. Mies esiintyi televisiokameroiden edessä pää kainalossa. Myös Iso-Britannian kartta oli muuttunut hieman sitten viime näkemän.

Met Officen säämiehenä tunnetuksi tullut Alex Deakin on tehnyt jäynän katsojilleen halloweenin tunnelmissa. Miehen pää oli trikkikuvattu kainaloon säätiedotuksen ajaksi. Samaan aikaan hän kertoi erikoisista sääilmiöistä kotimaassaan.

Lontoo oli muuttunut Londemoniksi, Belfast Belfangiksi ja Birmingham Birminghammerhouseofhorroriksi. Meteorologit ovat ilmatieteen asiantuntijoita, jotka työskentelevät usein sään ennustamisen parissa. Suomen tämän hetken tunnetuin meteorologi lienee Pekka Pouta.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat