Eduskunta hylkäsi kesäajasta luopumisen – asia viedäänkin EU-tasolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on esitetty jo vuosikymmenten ajan kesäajasta luopumista, ja nyt asiaa on viimein saatu edistettyä konkreettisesti. Tänään eduskunta hylkäsi kesäajasta luopumisen, mutta asiasta tehty kansalaisaloite saa sen sijaan merkittävästi odotettua suuremman huomion. Eduskunta oli nimittäin yhtä mieltä asian aiheellisuudesta.

Yleisradio kertoo, että eduskunta halusi tänään täysistunnossaan luopua kesäajasta, mutta lakiteknisesti se oli kuitenkin väärä foorumi asian ajamiseen. Kesäaika määritellääN EU-direktiivissä, joten kansallisen käsittelyn sijaan Suomen hallitus ryhtyy ajamaan kesäajasta luopumista kansalaisaloitteen perusteella EU-komissiossa, jolla on toimivalta päättää asiasta.

Eduskunta heitti siis pallon asian ajamisesta hallitukselle. Tarkoituksena on, että säädökset kesäajasta olisivat samat kaikissa EU-maissa. Kesäajasta luopumista on vaadittu EU-tasolla muutenkin, joten Suomen ei tarvitse olla ensimmäinen asiaa ajava jäsenmaa. Seuraavaksi Suomen hallitus pyytää komissiolta selvitystä kesäajasta luopumisesta.