Älä käytä treffipalvelun chatissa näitä fraaseja – saavat naiset näkemään punaista

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Uuden seuran löytämisen luulisi olevan nykyaikana helpompaa kuin koskaan aiemmin. Taskussa kulkeva puhelin toimii suurena treffipalveluna, jossa voi valita itselleen juttuseuraa yhdellä napin painalluksella. Tosiasia kuitenkin on se, että sovellusten kautta tapahtuva viestintä voi olla virheellistä tai jopa petollista.

Nyt naiset ovat listanneet miesten treffisovelluksissa käyttämiä fraaseja, jotka saavat heidät tuskastumaan ja painamaan Poista-nappia. Osa herroista käyttää neitokaisille aina yhtä ja samaa keskustelunavausviestiä copypastella. Oikeasti? Kuka mies luulee, että nainen kiinnostuu uudesta tuttavuudesta, joka ei viitsi edes kiinnittää huomiota naisen profiiliin.

Naista ei myöskään lämmitä se, että mies aloittaa keskustelun kehumalla ulkonäköä kauniiksi. Toki kohteliaisuudet ovat tärkeitä, mutta pelkästään ulkonäköön keskittyvä avauslause saattaa antaa naiselle vääränlaisen vaikutelman miehestä. Ja mikäli nainen syystä tai toisesta torjuu miehen, ei kaksilahkeisen kannata alentua neitokaisen haukkumiseen. Vihaiset viestit nousevatkin turn off -listalle.

Osa naisista kaipaa miesseuraltaan keskustelutaitoa. Mikäli aloittaa viestittelyn yhdellä sanalla, voi nainen päätellä miehen olevan ehkäpä hieman liian vähäpuheinen. Myös suoraan seksiin menevät aloitusviestit saavat monet naiset haukottelemaan, elleivät neitokaiset ole hakemassa pelkästään satunnaista yhden yön juttua.

Toisin sanoen ensimmäisiin viesteihin kannattaa suoda ajatuksia, mikäli haluaa herättää kiinnostusta vastapuolessa, Men’s Health muistuttaa.