Länsimetro käynnistyy viimein – näin metron käyttäjiä opastettiin vuonna 1982

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Iisakin kirkko, Länsimetro, on tämänhetkisten tietojen mukaan avautumassa liikenteelle vuosien odotuksen ja valtavien budjettiylitysten jälkeen ensi lauantaina 18. marraskuuta 2017. Espoossa ja Helsingissä monet uskovat asiaan vasta nähtyään Länsimetron omin silmin.

Metro saapui Helsinkiin alunperin 2. elokuuta 1982, jolloin metrolla matkustamisesta julkaistiin Helsingin kaupungin toimesta myös Mennään metrolla -opetusvideo uuden liikennemuodon käyttäjille. Nykyisin valtaosa eteläsuomalaisista on jo matkustanut metrolla, mutta Länsimetron avautumisen kunniaksi nyt on aika katsoa miten metromatkustamiseen opastettiin 35 vuotta sitten.