Tutkijat nappasivat muinaisen hain elävänä – suussa 300 terävää hammasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kaulushaita on elänyt maailman merissä jo 80 miljoonan vuoden ajan, minkä ansiosta niitä kutsutaan eläviksi fossiileiksi. Nyt laji on herättänyt runsaasti huomiota verkossa tutkijoiden napattua kaulushain Portugalissa.

Harvinainen hai löydettiin Algarven rannikon tuntumasta noin 700 metrin syvyydestä. Portugalin meren- ja ilmatieteen tutkimuslaitos kuvailee kaulushain vartaloa pitkäksi sekä laihaksi ja kertoo sen pään muistuttavan käärmettä.

Noin puolitoistametrisen kalan suussa on peräti 300 terävää hammasta. National Geographic -sivuston mukaan kaulushait ovat muuttuneet vain vähän niistä ajoista, kun ne elivät maapallolla dinosaurusten kanssa.

Koska kaulushaista tehdään havaintoja harvoin, tiedetään niistä myös erittäin vähän. Lajin tutkimista ei helpota se että haiden tiedetään elävän äärimmäisissä syvyyksissä.